torstai 10. elokuuta 2017

Mejäilyä Torniossa

Kävimme juhannuksen tienoilla Haltin kasvattajan Satun luona. Kahvittelimme ensin ja lähdimme sitten tekemään verijäljet Danalle, Haltille ja Piitulle. Satu oli suunnitellut jäljet valmiiksi, joten hän toimi suunnannäyttäjänä ja minä kuljin sienen kanssa perässä. Teimme ensin Haltille, sitten Danalle ja kävimme jälkienteon jälkeen ajamassa ne. Haltin jälki oli n. 450m pituudeltaan ja se oli myös mutkitteleva. Maasto oli myös haastava.




Haltin eteneminen on innokasta, mutta sen perässä on kuitenkin helppo pysyä. Haltin eteneminen on Danaan verrattuna kuitenkin rauhallista ja Halti kulkee aikalailla jäljen päällä. Halti on pitkälti maavainuinen. Halti suoriutui jäljeltä tosi hyvin loppumakaukselle asti.


Danan jälki oli noin 600m, mutta jälki oli suorempi ja maasto helpompi kuin Haltilla. Danan kanssa eteneminen onkin hieman nopeampaa ja välillä täytyy jarrutella. Dana ei kulje suoraan jäljen päällä vaan mutkittelee, mutta olen huomannut, että Dana turvautuu pitkälti ilmavainuun. Danakin löysi lopulta loppumakaukselle. Sen jälkeen lähdimme yhdessä lenkkeilemään Danan, Haltin ja Mallan kanssa. Kylläpä oli Halti mielissään kun näki pitkästä aikaa siskonsa! Halti on aina Mallasta hirmu mielissään, se luottaa Mallaan tosi paljon eikä ole koskaan pitänyt sitä ahdistavana. Haltin on ollut toisinaan vaikea sen toisen koiran hyökkäyksen jälkeen leikkiä tuttujenkin koirien kanssa, koska toisen koiran iholle tuleminen on tuntunut ahdistavalta sen ikävän kokemuksen jälkeen. Mallaan silti Halti luottaa 100%:sesti. Se on aivan ihana asia ja Mallan seura teki Haltille tosi hyvää. Oli aivan ihana seurata näiden touhuja ja tarjota Haltille sitä turvaa, mitä se tarvii!


Tältä näyttää onnellinen Halti

Karvakomppania

 
Tyttöjen riemua

Leikkien jälkeen lähdimme vielä tekemään Piitulle jäljen Satun kanssa. Teimme Piitulle vielä pidemmän jäljen kuin meijän tytöille tehtiin ja heillä oli tarkoituksena käydä ajamassa jälki sitten seuraavana päivänä.


Lämmin kiitos Satulle päivästä ja opeista, oli tosi mukavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti