perjantai 5. elokuuta 2016

Pientä puuhastelua

Olin kesäkuussa talkoilemassa kennelkerhomme toko-kokeessa. Olin tarkistamassa rokotuksia ja otin ilmoittautumisia vastaan. Lisäksi avustin aina kaikessa missä tarvittiin apua. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan toko-koetta livenä, koska en ole itse tokoa kunnolla koskaan harrastanut, mitä nyt alkeis- ja jatkokurssit käynyt. Oli mukava seurata koirakoiden työskentelyä ja ihailin kuinka tarkasti monet tekivät, mutta silti iloisesti. Minulla oli joskus mielessä, että osallistuisinko vaikka Danan kanssa tokon alokasluokan kokeeseen ihan huvikseen, mutta en mieti enää :D Danalla on sivullemenokin aika omanlainen ja tokossa kaikki on niin tarkkaa, että se ei taida olla ihan meidän juttu se. Sain sitten vielä kokeen lopuksi ottaa mukaani yhden agilityesteen, mikä oli kyllä kiva, kun aitaa meillä ei vielä olekaan.

Osallistuimme myös mätsäreihin Danan, Elinan ja Ronjan kanssa. Oli aika sateinen päivä, mutta päätimme kuitenkin lähteä uteliaisuuttamme käymään. Tuomari kysyi Danan ikää ja kun sanoin niin se totesi, että katsoikin olleen sen verran hyvin kehittynyt, ettei se enää pentu ainakaan ole. Dana esiintyi taas mallikkaasti. Tuomari sanoi, että Dana saa punaisen nauhan. 

Kiitos Elinalle kuvista


Punaisten kehissä oli paljon kauniita koiria ja tuomari sanoi, että näistä on ihan kamalan vaikea päättää. Dana ei päässyt palkinnoille asti, mutta tosi nätisti taas tapitti minua. Oli hyvää kokemusta jälleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti