maanantai 9. marraskuuta 2015

Lihasten huoltoa

Tytöt pääsivät perjantaina pitkästä aikaa eläinhieroja Laura Ahmalan hierottaviksi. Laura on tosi taitava hieroja, joka on opiskellut eläinhierojaksi ja myöhemmin vielä urheilukoirahierojaksi. Laura hieroi pitkään meidän Minkaa ja hierontojen avulla pysyi hyvin kartalla myös tuolloin Minkan voinnistakin. Nyt oli jo aikakin ottaa tytöille hieronnat, sillä molempien kanssa harrastetaan hyvin liikunnallisia lajeja ja käydään paljon pitkiä irtilenkkejä, joten tytöt viettävät hyvin aktiivista elämää. Lisäksi Danalla on takana rankka koekesä, eli hieronta oli enemmän kuin tarpeen. Laura tulee aina meille kotiin hieromaan, mikä on tosi kätevä.


Ensin hierottavaksi pääsi Halti, nyt toista kertaa elämässään. Laura kyseli Haltin harrastuksista ensin ja tutki Haltin. Sitten Halti pisti pötköttämään ja Laura alkoi hieromaan. Halti ei ollut käynyt lenkillä ennen hierontaa, joten yritti välillä päästä makuulta pois kun oli aktiivisella tuulella. Laura sanoikin, että tämä on hyvää pällihoitoa egolle ;) Hyvin Halti antoi taas hieroa kuitenkin ja Laura sanoi, että pieniä jumeja oli siellä täällä, mutta ei juuri nimeksikään asti ja lihakset ovat tosi hyvässä kunnossa. Laura sanoi, että saan olla kyllä ylpeä Haltista kun se osaa olla niin hienosti hierottavana.
Dana koitti aina välillä saada huomiota kun Halti oli hierottavana. Dana kävi halimassa ja pusuttelemassa meitä ja Laura sanoi Danalle, että se näyttää siltä kuin se kantaisi koko maailman murheita harteillaan, ja niinhän se tytsy näyttää <3


Viime kerralla kun Laura hieroi Haltia, niin se tunsi sen lanne-osassa kireyttä ja sehän oli sitä aikaa kun Halti köyristi selkäänsä. Sitä ei ole enää ollut sen ensimmäisen hieronnan jälkeen, eikä nyt lanne-osassa tuntunut mitään kireyttä. Kerroin Lauralle hyvät uutiset Haltin rtg-kuvista, sillä Laurahan sanoi silloin viime kerralla Haltia hieroessaan, että Haltilla on hyvät lonkat. Ja se piti paikkansa :)

Halti selvästi nautti etenkin kunnon venytyksistä

Varpaiden hierontaa

Sitten koitti Danan hierontavuoro. Dana oli myös vasta toista kertaa elämässään hierottavana, ensimmäistä kertaa Lauran hierottavana. Laura kyseli Danan harrastuksista ja teki ensin alkututkimuksen Danalle, jossa Danan tuli vain seistä ja Laura tarkkaili sen rakennetta. Laura totesi, että Dana on hyvin syvärintainen tyttö, joka on myös siitäkin syystä etupainoinen. Etujalkojen varvasnivelissä Laura tunsi löysyyttä. Se ei vielä tarkoita itsessään mitään, mutta iän myötä saattaa olla herkempi nivelrikkoriski niihin kohtiin. Jos hyvin käy niin sitä ei tule ja siihen vaikuttaa myös se, että saa painon pidettyä kohdillaan. Laura kehui Danan yleiskuntoa ja sanoi, että ihana kun näkee labbiksen, joka on oikeasti just oikean painoinen eikä mitään liikaa.


Danaa on ollut aina vähän haastavaa saada makuulleen jos sitä ei tehdä omaehtoisesti. Otin Danan lähelleni, silittelin sitä ja sanoin Lauralle, että tässä voi mennä hetki. Laura sanoi, että kokeillaas. Meniköhän ehkä kaksi sekuntia niin Dana oli jo oikeassa asennossa :D Laura otti niin varmoin ottein Danasta kiinni niin se meni hetkessä siihen asentoon ja hieronta sai alkaa. Dana rentoutui siihen ja selvästi nautti hieronnasta.

No nyt on paikat kondiksessa!


Dana vallan nautti hieronnasta ja lähestulkoon nukahti. Sitten ressukka heräsi pöllämystyneenä kun meidän piti vaihtaa sen asentoa. Asennonvaihto tapahtui suit sait sukkelaan ja kohta Dana pötkötteli taas unten rajamailla hieronnasta nautiskellen.



Venyttelyä

Lauran tekemät venytykset hieronnan päätteeksi ovat tosi tehokkaita


Laura sanoi, että Danallakaan ei pahasti jumeja kyllä ollut, ehkä vähän kireyttä tuntui etujalkojen lihaksistossa, mikä johtunee osittain etupainoisuudestakin. Olin yllättynyt kuinka hyvässä kunnossa lihakset olivat, vaikka Danaa ei ole juuri hierottu ja se on tehnyt viime aikoina kovasti töitä. Laura kehui molempien tyttöjen lihaskuntoa ja yleisolemusta ja totesi, että näkee, että ne liikkuvat paljon. Lihasjumien ehkäisyssä on tärkeää kuulemma muistaa hyvät lämmittelyt harjoitusten lomassa ja sen lämmittelyn tärkeyden olen koittanutkin pitää aina mielessä. Ehkä se oli myös nähtävissä sitten tässäkin, ettei tyttöjen lihakset olleetkaan niin jumissa kuin olisin kuvitellut. Laura sanoikin, että mitään akuuttia tarvetta ei ole nyt pian uudelle hieronnalle, koska olivat niin hyvässä kunnossa, mutta jonkin ajan kuluttua voisi taas hieroa uudelleen. Kiitos Lauralle!

Kylläpä teki gutaa!

Häntä käsittelyssä


Venytystä

Tyytyväisiä tyttöjä

Saisi minuakin kuvata välillä..

No nyt!

Poseeraan sievästi..

No mää nyt vaan oon Halti <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti