Tatamitassun: Oodi Ritalle

Ritasta en ole hirveästi täällä kertonut, muuta kuin sairaskertomuksen, joten ajattelin omistaa ihan oman kirjoituksen sille, sillä Rita oli hyvin ainutlaatuinen koira elämässäni.

Olin toivonut koiraa jo pitkään, vaan aina saanut pehmokoiria. Vanhemmat taisi toivoa, että koirakuume menisi niillä ohi, vaan eihän se mennyt, ei alkuunkaan. Tädilläni oli kaksi labradorinnoutajaa (rek. Usvalinnun Geysir "Minni" ja Siru "Siru") ja halusin viettää aikaa ja leikkiä niiden kanssa aina kun mahdollista. Ne oli todella rakastettavia koiria ja niiden myötä ihastuin myös labradorinnoutaja rotuun. Toiveeni toteutui ja koira päätettiin ottaa, pitkän ja hartaan odotuksen ( ja vinkumisen :D ) jälkeen.

Edessä Siru, vas. Minni, oik. Rita

Rotua ja kokoa punnittiin. Mietittiin bretonia, kleinspitziä, labradorinnoutajaa.. Ja labradorinnoutajaan päädyimme monien syiden vuoksi.
Löysimme Kempeleestä hyvän kasvattajan ja kävimme katsomassa käyttölinjaisia labradorinnoutajan pentuja. Päädyimme käyttölinjaiseen, koska metsästyskaveri oli tästä pennusta toiveissa. Ritan äiti Roosa oli kaunis ( rek. Owla Salan Cadeau), isää Tatua (rek. FIN KVA SE KVA Fieldcourt Dancing Pirate) emme nähneet, mutta kuvista katsottuna oli paljon samaa näköä Ritaan. Pentueessa oli kahdeksan pentua. Unelma (musta) ja Orvokki (vaalea) olivat vailla kotia siitä pentueesta ja Orvokki oli paljon isompi kuin Unelma. Unelma oli pentueen pienin, mutta hyvin toimelias tyttö. Valitsimme Unelman.

Unelma tuli vihdoin kotiin heinäkuussa 2001 ja nimeä pohdittiin kovasti. Lapulle kirjattiin nimiehdotuksia ja minun ehdotukseni oli Dooris. Siskoni ehdotus oli Rita ja siihen tykästyttiin, metsällä se olisi myös hyvä ja napakka nimi, jossa on R-kirjain. Tuolloin 11-vuotiaana pidin Dooris nimestä, mutta jälkeen päin olen ajatellut, että Rita oli kyllä niin Rita ja se nimi sopi sille niin hyvin.

Rita oli rohkea pentu, joka tutki ympäristöään ennakkoluuloitta. Se oli paljon ihmisten perään ja hirveän fiksu. Tuo musta pikkutyttö ihastutti myös naapurustoa, etenkin lapset halusivat tulla aina katsomaan ja leikittämään sitä. Rita oli pikkuinen neiti. Muistan kun satoi kaatamalla vettä ja olin ulkoiluttamassa sitä. Nostin sen takkini sisään syliini ja sieltä se pikku kuono katseli tyytyväisenä ja antoi välillä pusua.

Ritan kanssa oli kiva leikkiä lapsena. Se oli niin touhukas ja antoi minun pukea sille vaatteitakin päälle. Näin jälkeen päin ajateltuna oli se melko raukka kun joutui aina pukeutumisleikkeihinkin mukaan :D

Pakkanen paukkui ulkona, kunnon varustus päälle ettei palellu ;)

Minä, veljeni ja Rita Rukalla 2001

Siskoni oli Ritan pääasiallinen kouluttaja ja hyvin se Ritan kouluttikin. Itse olin tuolloin sen verran lapsi vielä, että ehkä ihan hyvä, etten ollut siinä säheltämässä ;) Ritan kouluttaminen oli hirveän helppoa, se oppi asiat tosi nopeasti, melkein hetkessä ja osasi ne siitä lähtien. Rita osasikin paljon erilaisia temppuja ja teki niitä aina tosi mielellään.

Siskoni meni Ritan kanssa alkeistottelevaisuuskurssille Ritan ollessa vielä tosi pieni. Siellä oli paikallaoloharjoitus, jossa kaikkien piti mennä riviin ja vuorotellen jättää koira paikalle. Sitten piti kävellä tietyn matkan päähän, pysähtyä ja kutsua koira luokse. Kun siskoni oli mennyt kouluttajan suositteleman välimatkan päähän, sanoi kouluttaja siskolleni, ettei kannata enää mennä pidemmälle kun on pieni pentu. Siskoni oli sanonut hänelle siihen, että kyllä se pysyy. Siskoni käveli tuplasti sen välimatkan verran, odotti hetken ja kutsui Ritan luokseen. Se oli pysynyt paikallaan hievahtamatta koko ajan. Kouluttaja oli sanonut kaikille aivan hämmästyneenä, että katsokaa kaikki mitä tuo pentu teki, aivan uskomatonta, siinä on kaikille jotain mistä ottaa oppia. Siskoni oli sitten sanonut sille, ettei hetkeäkään epäillyt etteikö Rita pysyisi paikallaan, koska se paikka-käsky on sillä luotettava. Muut koirat siellä olivat vanhempia kuin Rita, ja monilla paikallaolo ei vielä onnistunut kuin muutaman metrin verran, mutta joillakin onnistui sieltä tietyn välimatkan päästäkin.

Jotkut asiat Rita osasi jo valmiiksi, mikä tuntui aivan käsittämättömältä, että miten sellainen oli mahdollista pieneltä pennulta. Rita tarjosi tekemistä ja sen myötä se osasi monenlaisia asioita, koska halusi itse oppia ja lähteä mukaan. Rita haki ja toi aina postin, vei roskat, jakoi jouluna lahjat, kantoi puita.. Silloin kun Rita oli parin kuukauden ikäinen se söi aina kodinhoitohuoneessa oviportin takana. Kun se oli syönyt kupin tyhjäksi, se otti sen suuhunsa ja pudotti kupin meille portin toiselle puolelle. Sen jälkeen se pääsi portista pois.

Viimeisenä jouluna 2010, tyttö jakoi lahjat

Ritan vietit oli nähtävissä jo pentuna. Talvella Rita käveli lumikinosten päällä ja kuunteli hetken. Sitten loikkasi niin, että pää meni kinokseen. Kinoksen alla vipelsi hiiriä, joita se koitti saada kiinni ja saikin, jonka jälkeen popsi suuhunsa. Ritan tarkka nokka löysi ympäristöstä milloin mitäkin, ojasta kaninpoikasen, tienpenkasta siilejä, lintuja.. Rita oli kuin tehty noutamaan ja metsälle. Aivan kuin se kaikki olisi rakennettu sen päähän mitä siellä kuuluu tehdä. Metsässäkään se ei kummempia koulutuksia tarvinnut, riitti että sai kehotuksen lähteä noutoon ja sehän lähti, niin veneestä kuin maalta. Kun pyssyn laukaus kuului, sen silmät syttyi loistamaan, se oli niin liekeissä metsästyksestä, se oli sillä verissä.

Rita oli jo pienenä hyvin toimelias. Ritan kasvattaja kertoi, että Rita oli osannut tulla pentulaatikosta ulos, ja kasvattaja oli havahtunut kun Rita oli yhtäkkiä saattanut olla yksinään keittiön lattialla tutkimassa ympäristöä. Pienin pentueesta ja ainoa, joka osasi laatikosta ulos. Rita usein vaatikin tekemistä. Jos tekemistä ei ollut niin Rita uikutti huomiota ja tekemisen puutettaan sisällä. Lenkittömiä päiviä ei voinut kuvitellakaan, koska se ei kestänyt sellaista, että koko päivä maataan vaan sisällä. Virta täytyi saada purkaa. Hihnassa olikin usein melko veturi nuorena ;) Pyörälenkeillä se juoksi suurimman osan lenkistä.

Kun olin opiskelija ja luin läksyjä, saattoi Rita tulla luokseni ja ottaa kirjan kädestäni ja lähteä kuljettamaan sitä pitkin asuntoa häntää heiluttaen. Se oli sen yksi tapa yrittää saada huomioni. Tuntuikin usein, että Rita oli kaikessa läsnä. Kun lajittelin pyykkiä kassiin ja kävin hetken muualla touhuamassa niin kassiin ilmestyi poissaollessani "Ritan pyykit" mikä tarkoitti usein jotakin sen lelua.

Käydessämme lenkkeilemässä tai pikku kävelyillä halusi Rita ottaa kepin sieltä mukaan ja kantaa sen kotiin asti. Se oli sille hirveän tärkeää. Se otti kepin jo alussa suuhunsa ja kantoi sitä koko matkan mukana kotia saakka. Jos se joskus ajatuksissaan hajun perässä pudotti kepin, se havahtui siihen, että missähän se on ja se sama keppi piti löytää ja napata suuhun. Sitten kun tultiin kotiin niin annoin sen kantaa sen parvekkeelle minun käteeni ja se oli siitä aina aivan mielissään. Ajan myötä siihen kasaantuikin sen oma keppikeko.

Rita rakasti ilmapalloja, se aivan villiintyi niistä. Aina kun vapun aikaan ja muulloin jäi palloja yli, menimme takapihalle ja heitin pallon ilman sai Rita leikkiä sillä. Se oli sen mielipuuhaa vielä vanhempanakin. Sitä oli hauska katsoa kun se oli niin iloinen.

Rita oli kovasti meidän ihmisten perään ja sillä olikin pentuna eroahdistusta yksin jäädessään. Se saattoi purkaa ahdistustaan huonekaluihin, listoihin, seinään yms.. Homeopaattisista hoidoista saatiin sitten apua eroahdistukseen ja se onneksi jäi sitten siihen pentuikään. Rita kuitenkin oli sen verran seurallinen tyttö, että päätimme ottaa sille kaveriksi toisen labradorin ja silloin elämäämme asteli pikkuisin tassuin toinen labradorimme Minka. Rita otti Minkan niin lempeästi vastaan, se hyväksyi Minkan heti, emmekä kyllä epäilleet hetkeäkään etteikö hyväksyisi, koska Rita oli niin kiltti luonteeltaan.

Nuoret tytöt jouluna 2002

Rita oli niin tärkeä Minkalle

Vas. Rita, oik. Minka

Rita usein näytti mitä mieltä se oli asioista, katsekontaktin kera. Sen silmät oli kuin sielunpeilit.. Jos se tykkäsi jostain, se lipoi huuliaan. Silloin tiesi, että se oikein nautti. Jos se ei tykännyt jostain, se tuhahteli. Aina oltiin kyllä hyvinkin kartalla mitä mieltä Rita oli asioista, aivan kuin ihmisen kanssa olisi elänyt. Rita oli hyvin herkkä tulkitsemaan ihmisten tunnetiloja. Silloin kun itseä suretti ja itketti niin se tuli luokse, pisti maahan makaamaan ja tarjosi halikaveria. Jos sen lähelle ei heti mennyt, se nousi ja alkoi hirveästi pussailemaan naamaa.

Ilme :D

Eikö kukaan leikkis mun kanssa?

Harrastuksissa silmät loisti onnesta <3

Katse <3

Rita ei käynyt koskaan näyttelyissä tai virallisissa kokeissa. Etenkin näin jälkeenpäin kun on miettinyt niin se olisi varmasti voinut menestyä kokeissa, etenkin rodunomaisissa. Rita oli lähinnä perheen oma harrastuskaveri ja seurakoira, josta varmasti olisi ollut rahkeita muuhunkin. Ritan kanssa käytiin aina välillä agilityä harrastamassa ja se tykkäsikin siitä tosi paljon.

Auringonpalvoja

Tytöt etsintäleikin jälkeen ;)

Hassua, mutta vasta Ritan kuoleman jälkeen sain sukututkimusta tehdessä selville, että Minkan isällä ja Ritalla oli sama isä. Minkan isä oli siis Ritan velipuoli, mikä tarkoittaa, että Rita oli Minkan tätipuoli. Sukulaisuutta ei olisi voinut kyllä uskoa millään, Rita ja Minka oli kuin yö ja päivä, niin erilaiset..