maanantai 12. lokakuuta 2015

Naminami ruokaa!

Pyrin antamaan tytöille säännöllisesti raakaruokaa kuivamuonan lisäksi. Kuivamuonana Dana saa Acanan Adult Dogia ja Halti Taste of the Wildin High Prairie Caninea. Ihan 50:50-mallilla (puolet kuivamuonaa, puolet raakaa) en ole pystynyt ruokkimaan, mutta kovasti haaveissa olisi kasvattaa raakaruoan osuutta ruokinnassa entisestään. Nyt olen taas tehnyt yrjölän puuroa viime aikoina, jossa on ravintoarvoltaan hyviä viljoja (tattaria, hirssiä, kauraa). Tässä yksi esimerkkikuva miten olen ruokaa tarjonnut, suurin osa ruoasta on siis lihaa. Kupissa on naudan jauhettua lihaa ja sisäelimiä, lohta, yrjölän puuroa, kasvissosetta, kananmunaa, merilevää, jokunen valkosipulirae ja auringonkukkaöljyä. Eri variaatioita on paljon. Usein lisään myös piimää tai kermaviiliä, lohiöljyä..

Tytöt saavat usein lihaisia luita, kuten broilerin siipiä, selkärankaa, kanan kauloja, naudan rustoja, sian rintarustoja yms. Monipuolisuus on hyväksi, koska eri eläinten luut sisältävät ravintoaineita vähän eri suhteissa.


Ruoka kannattaa tarjoilla mielellään huoneenlämpöisenä, koska kylmä ruoka voi aiheuttaa mahakipuja ja ruoan sulattaminen mahassa kestää pidempään. Monet kyllä antavat esimerkiksi lihaiset luut jäisinä, jotta niissä olisi koiralle enemmän tekemistä. Koira kyllä kestää sen, jos ei ole kovin herkkämahainen.

Ruokailukertojen määrästä on monia eri mielipiteitä. Jotkut suosii kerran päivässä, toiset kahdesti päivässä. Me kuulutaan jälkimmäiseen kastiin. Kun antaa kahdesti päivässä ruoan, ei mahalaukku pääse ihan tyhjäksi eikä äärimmilleen täyteen. Kerran päivässä ruokkimisen etu taas on se, että koiran maha venyy täyttyessään ja tuolloin mahalaukun pinta-ala kasvaa. Silloin mahahappoa ja ruoansulatusnesteitä muodostuu enemmän ja ruoka sulaa nopeammin ja paremmin. Iäkkäille ja sairaille koirille kannattaa antaa ruoka useita kertoja päivässä.

Yleensä luonnolliseen ruokavalioon kuuluu runsaasti lihaisia luita, joiden osuus on mielellään noin puolet ruokavaliosta. Lihaisat luut kannattaa tarjoilla mieluiten eri aterialla kuin muut ruoka-aineet, etenkin jos mukana on viljoja. Kasvikset voi yleensä huoletta yhdistää viljaan, lihaan ja luihin. Luita voi kyllä tarjoilla yhdessä lihan kanssa.

Käytän luonnollisen ruokinnan toteutuksessa hyödyksi hankkimaani tietoa ruokinnasta. En mittaile vitamiinien määrää, koska annan kuivamuonaa useammin kuin raakaa. Varmasti mittailisin jos ruokkisin täysin raakaruoalla. Maalaisjärjen mukaan koitan toimia ruokinnan suhteen. Erittäin hyvä kirja, luonnollisen ruokinnan raamatuksikin voisi sanoa, on Malin Ekblomin "Koiran luonnollinen ruokinta"-kirja. Siinä on ytimekkäästi ja selkeästi kerrottu kaikki olennainen, suosittelen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti