torstai 30. huhtikuuta 2015

Koiratanssi

Ajattelin tehdä koiratanssista ihan oman kirjoituksen, sillä se on kuitenkin edelleen Suomessa hieman harvinaisempi laji. Koiratanssin kilpailulajeja ovat freestyle (vapaaohjelma), heelwork to music = HTM (seuraaminen musiikin tahdissa) ja erikoiskilpailut (esim. pari- tai ryhmäesitykset).




Aloitimme siis syksyllä koiratanssin harrastamisen Danan kanssa kun Oulun koirakerholla järjestettiin koiratanssin (freestyle) alkeiskurssi. Huomasin siellä, että Dana tykkää tanssimisesta tosi paljon ja se selvästi innostuu siitä. Lisäksi kaikista tempuista, jotka olimme opettaneet Danalle, oli kurssilla hyötyä. Joka koiratanssikerralla opeteltiin uusia temppuja ja se oli tosi kivaa.
Jos jokin temppu ei sovi koiralle, sitä ei tarvitse ottaa ohjelmaan. Esimerkiksi Dana ei tykkää olla juurikaan selälleen (voi johtua sillä todetusta tavallista pidemmästä selästä) niin jätin kierimis-tempun opettamatta. Jos koiralla on esimerkiksi jokin rakenteellinen syy tai muu syy miksei saisi hyppiä, niin hyppimiset jätetään pois. Kaikki suunnitellaan yksilöllisesti koiran mukaan, kaikkien ei tarvitse osata samoja asioita.

Seuraamista

Koira pyörähtää itsensä ympäri

Koiratanssin alkeiskurssin kautta pääsi hyvin alkuun. Siitä myös ehdotettiin pari jatkokertaa kurssille, jotka otettiin ilolla vastaan. Kurssin päättyessä meille tarjottiin myös mahdollisuutta jatkaa koiratanssiharrastusta koiratanssijoiden omassa ryhmässä. Alkeiskurssilta minä ja siskoni jatkoimme koiriemme kanssa tanssimista koiratanssiryhmässä.
Koiratanssi on hirmu hauska harrastus, tanssiminen koiran kanssa on hauskaa ja rentouttavaa ja myös koiralle se on mukavaa tekemistä.

Seuraamista ohjaaja edellä

Pujottelua

Koiratanssissa täytyy kovasti itsekin pohtia millaisen sarjan tekee ja mitä liikkeitä yhdistelee. Myös sopivan musiikin pähkäily on oma juttunsa. Danalla menee liikkeiden teossa enemmän aikaa, koska on iso koira niin meille musiikin tulee olla hitaampi. Ketterälle koiralle taas nopea musiikki voi olla sopivampi.

Dana tykkää tassutempuista

Koiratanssikirjallisuuttakaan ei ole vielä hirveästi, mutta erilaiset temppukirjat on hyviä ja minulla on myös yksi englanninkielinen koiratanssikirja, joka on tosi hyvä. Kirja on Mary Ray:n "Dancing with dogs".


Tässä hieman säännöistä.
Koiratanssissa koiran tulisi olla hallinnassa ja kyetä tanssimaan ilman hihnaa. Toisin sanoen koiran pitäisi pystyä tanssimaan myös muiden ihmisten ja koirien läsnäollessa. Jos koira karkaa kehästä, suoritus hylätään. Myös läpi ohjelman jatkuva haukkuminen voi johtaa hylkäämiseen, etenkin jos se vaikuttaa teknisiin liikesuorituksiin.
Kisoissa palkkaaminen on kielletty kehässä, eli palkkaaminen tehdään kehän ulkopuolella vasta kun oma esitys on ohi. Tanssi-ohjelman pituus tulee olla 1,5-4,0 minuuttia ja mitä ylempiin luokkiin edetään, sitä pidempi ohjelman tulisi olla. Koira saa olla ohjelmassa liikkumatta paikallaan korkeintaan noin 10 sekuntia kerrallaan.
Koiralla saa olla kilpailuissa suorituksen aikana vain panta (saa olla koristeellinen). Muunlaiset koiran asusteet eivät ole sallittuja. Ohjaajan tulisi pukeutua ohjelmaan sopivalla tavalla.
Apuvälineitä saa käyttää kunhan ne ovat oleellinen osa ohjelmaa eikä niitä käytetä koiran painostamiseen tai motivointivälineiden korvikkeena.
Arvostelussa otetaan huomioon myös millaisia virheitä koirakko tekee ja virheiden määrä. Tarkemmin virheistä ja säännöistä on selitetty koiratanssikilpailujen tuomariohjeessa, joka on luettavissa kennelliiton sivuilta. 

Koiran tulos määräytyy tuomareiden teknisistä ja taiteellisista pisteistä antamasta keskiarvon summasta.

Kisat ovat painottuneet lähinnä Etelä-Suomeen, pohjoisimmat kisat Suomessa ovat Oulussa kerran vuodessa kesällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti