lauantai 14. maaliskuuta 2015

Mätsärit ja kaverit

Kävimme viikko sitten Haltin kanssa pentumätsäreissä. Halti oli pihalla aivan hämillään, että mikäs tämä tapahtuma on kun ympärillä on niin paljon koiria ja kävi siinä hieman kierroksilla, mutta heti kun sisälle päästiin niin se rauhottui, mikä yllätti minut, koska halli oli pieni ja koirat olivat siellä todella lähekkäin. Mukava kuitenkin, että Halti oli sisällä tosi rauhallisesti sitten ja hienosti otti kontaktia minuun. Kyllä se selkeästi on hyvä asia, että mennään erilaisiin tapahtumiin, halleihin ja tilanteisiin vaikka alussa ne saattaa olla hämmentäviä.






Halti käyttäytyi kehässä todella hienosti, kaikki meni älyttömän hyvin. Halti sai punaisen tuomarilta, joka oli Kontioharjun kennelin pitäjä, ja hän kasvattaa siis suomenlapinkoiria. Punaisten loppukehässä emme päässeet palkintosijoille, mutta tuomari kehui Haltia tosi hienosta esiintymisestä.

Koirakamujakin olemme taas nähneet. Keskiviikkona kävimme lenkillä Kontioharjun Toljanterin eli Kaapon kanssa ja painia ja juoksemista riitti jälleen. Oli kaunis sää, aurinko paistoi ja hanki kantoi, ainakin paikoin. Parin tunnin lenkki metsässä teki tehtävänsä ja uni maistui sen jälkeen tytöille. 







Eilen treffasimme Haltin kanssa myös naapurin herraa Eeverttiä, joka on rodultaan slovakian cuvac. Halti ja Eevertti ovat leikkineet pienestä pitäen. Heti kun Halti ja Eevertti pääsivät vapaaksi alkoi suunnaton juoksu ja näki, että olivat aivan onnessaan kun pääsivät leikkimään. Sitä oli hauska katsella, iso ja pieni loikkivat ja juoksivat, välillä Eevertti loikkasi Haltin yli ja Halti juoksi Eevertin ali, oli monenlaisia kuvioita! Kuvatkin sen mukaisia:






Tässä Halti ja Eevertti viime toukokuussa kun Halti oli vasta 3kk ikäinen:




Olen tehnyt tytöille taas yrjölän puuroa ja ne ovat olleet mielissään. Tällä kertaa laitoin puuron sekaan porkkanaa, raejuustoa, raakaa naudan jauhelihaa, kermaviiliä, auringonkukkaöljyä ja merilevää. Ajattelin laittaa myös tänne ohjeen, jonka mukaan olen puuroa tehnyt:


Yrjölän puuro

2 L vettä
1 dl hirssiä
1 dl tattaria
1 dl (tummaa) riisiä
1 dl ohraa (voi korvata  tattarilla/hirssillä/riisillä)
1 tl merisuolaa


Aineksien annetaan liota kylmässä vedessä 6-10 tuntia. Puuroa paistetaan 180C n. 2 h. Suola lisätään ennen uuniin laittamista. Puuroon voi lisätä raastettua porkkanaa, paprikaa, parsakaalia, omenaa yms. Ruokaan olisi hyvä lisätä lihaa tai kalaa ennen ruoan tarjolle panoa.
Ruokaan voi lisätä myös kalaöljyä, vehnänalkioöljyä, auringonkukkaöljyä, piimää, raejuustoa, maitorahkaa, maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti