torstai 26. helmikuuta 2015

Pieni lapinkoira sairastaa ja muita juttuja..

Nyt on taas luvassa piiitkä blogipäivitys, lukemista tulossa siis yllin kyllin. Viimeiset pari viikkoa on mennyt aikalailla Haltin hoitamisessa. Haltille iski se mahatauti, mitä on nyt paljon liikkeellä, ainakin Oulussa.

Kaksi viikkoa sitten viikonlopun kynnyksellä oireilu alkoi ripuloimisella, josta sitten jatkui seuraavana päivänä oksenteluun. Ensin paastotimme liki päivän, jonka jälkeen aloimme antaa pientä määrää riisiä keitinliemessä ja lisäsimme canicurin mukaan. Ripulointi loppui ja samoin oksentelu pariksi päiväksi ja näytti, että alkaa mennä jo paremmin. Nostin hieman riisin määrää, mutta ilmeisesti liian aikaisin, koska tuli takapakkia ja sama alkoi uudestaan, yöt meni valvoessa..


Raukka pienokaiseni

Alkuviikosta huolehdimme Haltin nesteiden saannista ja annoimme ihan pikkuisen riisiä liemessä. Samana iltana Halti alkoi oksentaa jo pelkän vedenkin ulos ja seuraavana aamuna ei suostunut enää juomaan, joten juotimme ruiskulla ja varasimme ajan eläinlääkäriin. Eläinlääkäriaika saatiin samalle iltapäivälle ja siellä Haltilta otettiin verikoe, jossa tutkittiin onko jokin muu mahdollinen syy oireiluun kuin virus, samalla myös näki onko koira kuivunut. Ei löydetty mitään ihmeellistä ja ihan vähän oli kuivumista havaittavissa. Lääkäri laittoi oksennuksenestolääkkettä piikillä Haltille ja määräsi pahoinvoinninestolääkkeet viikoksi. Se kysyi laitetaanko tippaan (varoitteli, ettei mikään mukava kokemus välttämättä koiralle) vai yritetäänkö vielä juottaa kotona, niin todettiin, että nyt kun on saanut sen estolääkityksen niin juottaminen kotona varmaan onnistuu. Lääkäri sanoi, että viruksen aiheuttama suolistotulehdus diagnoosina ja emme kuulemma olleet ensimmäisiä potilaita sinä päivänä, jotka olivat niiden oireiden vuoksi tulleet klinikalle, että sitä on nyt paljon liikkeellä.

Menimme kotiin ja Halti menikin heti itse kupille juomaan. Jatkoimme siitä juottamista tasaisin väliajoin, mikä sujui ihan hyvin onneksi ja Halti joi mielellään. Lääkitys auttoi, sillä sen jälkeen ei enää oksentanut eikä ripuloinut. Viikon annoimme riisi-piimäruokaa, lisäten sekaan pikku hiljaa maustamatonta keitettyä kanaa, raejuustoa ja kanalientä. Lisänä myös uusi kuuri canicuria ja koirien maitohappobakteeria Tehobactia. Nyt parina viime päivänä on saanut mukana turvotettua papanaa ja määrää on pikkuhiljaa lisätty. Viikonloppuna varmaan annetaan jo pelkästään papanaa. Mutta kauan tämän hoito on vienyt, todella rankka tauti ja heikoille veti koiran. Dana vietiin hoitoon reiluksi viikoksi silloin taudin akuutissa vaiheessa, ettei leviäisi sillekin. Nyt Dana on ollut miltei viikon kotona ja näyttää, ettei ainakaan Haltilta tulee tartuntaa saamaan. Lääkäri sanoi, että sairastamisen myötä Halti tulee itse immuuniksi sille virukselle.

Lenkeillähän emme ole käyneet tietysti koko tänä aikana ja rally-tokosta jäi myös pari kertaa välistä, mutta eihän sille voi mitään. Jospa seuraavalle kerralle jo pääsisimme kun nyt on alkanut tytöllä elämä helpottamaan.

Nyt on valitettavasti tämän sairastamisen myötä menty takapakkia myös ohitustilanteissa, koska Haltille ei ole voinut antaa mitään ylimääräistä herkkua tms. Ohitustilanteet ei siis ole menneet hyvin, mutta onneksi nyt taas pystyy alkaa paneutumaan niihin tilanteisiin kun voi antaa esim. kanaa.

Kolme viikkoa sitten ennen tätä sairastamis-episodia Halti juhli 1-vuotis syntymäpäiviään Danan kanssa ja sai jauhelihakakun, jossa kuorrutteena toimi kermaviili ja koristeena oli nakkia ja merilevää. Ja kakku meni alta aikayksikön parempiin suihin :)



Dana juhli 4-vuotis syntymäpäiväänsä viikko sen jälkeen ja Danalle oli myös luvassa jauhelihakakku kuorrutettuna kermaviilillä ja kinkkukoristuksilla. Dana herkutteli kakkunsa Minkan kanssa. Minka taitaa odotella jo kovasti 13-vuotis syntymäpäiviään..

 Tässä kuvassa näkyy kakku paremmin



Danalla on kyllä hauskoja asentoja..

Tämä on hyvin tyypillinen Danan makuuasento

Tämä asento huvitti monia facebookin labbisryhmässä


Suomen noutajakoirajärjestön jäsenlehteen Nuuskuun on tulossa syksyn numeroon teemaksi noutajan kanssa harrastaminen ja siihen on tulossa juttu minusta ja Danasta koiratanssin harrastajina. Ehdimme käydä ensimmäiset kisatkin siihen mennessä niin varmaan niistäkin tulee sitten siihen juttua :)

Kennelnimi-asiat ovat nyt edenneet sillä tavalla, että maaliskuun Koiramme-lehteen tulee nyt tämänhetkinen anomukseni. Jouduin miettimään nimet uusiksi, sillä ensimmäistä nimivaihtoehtoani "Winkkelin" ei harmillisesti hyväksytty, sillä oli jo kennelnimi "Vinkkelin" olemassa ja enhän minä sellaista hoksannut tarkistaa.. Katsoin vaan sieltä W-alkuisten nimien kohdalta, ettei sellaista nimeä ole.. Tammikuun Koiramme-lehteen tuli siis ne sitä seuraavat nimivaihtoehtoni, mutta kun en ollut varautunut siihen, ettei se Winkkelin menisikään läpi, niin mietin ne nimet vielä sitten kertaalleen uudelleen.
Nyt olen tyytyväinen nykyisiin nimivaihtoehtoihini ja ne näkyy pian lehdessä, nyt kaikki niistä on ainakin hyväksytty Kennelliitossa, katsotaan mikä se lopullinen nimi tulee sitten olemaan. Nytpä ainakin tiedän neuvoa kaikkia muita tarkistamaan myös muilla samankaltaisilla kirjaimilla alkavien nimien listasta, että eihän niissä ole samankaltaista nimeä kuin mitä on itse hakemassa.

Ensi kuussa menemme Haltin kanssa tutustumaan poroihin kasvattajan avustuksella ja huhtikuun alussa menemme sitten Pelloon poropaimennuksiin. Halti on ilmoitettu poropaimennuksen taipumuskokeeseen huhtikuulle, joka järjestetään reilu viikko tuon paimennuksen jälkeen.

Olemme käyneet Danan kanssa rally-tokon ratatreeneissä ja vielä mietin, ilmoitanko meidät huhtikuun kisaan. Melkein pitäisi nyt piakkoin se päättää, koska ilmoittautuminen alkaa ihan kohta. Kouluttajamme on kyllä kovasti houkutellut lähtemään sinne, kyllähän se itseäkin houkuttelisi. Katsotaan, ehkäpä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti